tiistai 15. lokakuuta 2013

Pikakuulumiset

Huaaahh kauheasti ollut muuta tekemistä enkä ole ehtinyt edes miettimään postaamista. Nyt on kuitenkin pari tuntia aikaa ennen töihinlähtöä, joten kirjoittelen vähän että mitä meille kuuluu.

Aloitetaan vaikka siitä, että Lasse voi ihan hyvin. Sillä on ollut taas todella kevyttä, sillä suurin osa minun ajastani on mennyt meidän raksalla (siitä lisää alempana). Sonja onkin nyt liikuttanut sitä varmaan enemmän kuin minä :D Silloin kun olen itse päässyt selkään, poni on ollut ihan ok. Viimeksi tosin olin itse niin väsynyt etten jaksanut edes vaatia mitään, pömpöttelimme sidepulleilla vapain ohjin vain ympäri kenttää.

Eilen tuli Sonjalta Facebookissa viesti, että kävisinkö tänään itse tsekkaamassa Lassen, kun vasemmassa kierroksessa se ei ollut liikkunut puhtaasti vaan oli tahdittanut ja rikkonut ravin laukalle koko ajan. Minulla nousi eilen kuume, joten selkään en uskaltanut tänään kiivetä (koirat olivat tuhonneet kuumemittarin niin en tiennyt varmaksi että oliko kuumetta vielä aamullakin). Juoksutin siis Lassen ja yritin löytää merkkejä epäpuhtaudesta. Kengittäjämme sattui olemaan tallilla samaan aikaan, joten hänkin katseli että kuinka hepo liikkuu. Alkuun se oli todella jäykkä, mutta koko aikana ontumisesta tai epäpuhtaudesta ei ollut tietoakaan. Loppujen lopuksi Lassella meni hermot kun pyysin sitä koko ajan liikkumaan eteenpäin, joten se alkoi vetämään aivan järkyttäviä pukkeja. En voinut kuin nauraa kun toinen oli ihan vakavissaan :D Mutta pukkien jälkeen hevonen liikkui todella hyvin, eli olisiko vain vähän jumissa jostain.

Vanha kuva varmaankin vuoden 2008 keväältä. © Sarianna Junnila

Lasse rikkoi riimunsa juoksutuksessa. Yhden pukin seurauksena turvan alle kiinnittyvä metallilenksu meni poikki. Horzen laatutuote!

Tulin äsken kotiin apteekin kautta ja mittasin uudella mittarilla kuumeen. Olo on aivan hirveä, pyörryttää, heikottaa, päätä särkee ja olo on voimaton, mutta kuumetta ei ollut. Joten töihin on mentävä. Yäk :(

Lattialämpökaapelin vetoa

Heppatyttöä tais kiinnostaa..... :D
Siitä raksasta. En tiedä olenko täällä sanonut, mutta aloimme rakentamaan Petelle automaalaamoa kuukausi-pari sitten. Olimme tänä viikonloppuna molempina päivinä yli 12h rakentamassa, joten sieltä olen varmaan tämän kuumeenkin saanut. Eilen valettiin lattia, joten nyt on pari päivää rauhallisempaa. Kaikki ylimääräinen aika menee raksalla, joten siksi blogikin elää todennäköisesti hiljaiseloa.

Olen muuten miettinyt, että alottaisin uuden blogin, johon ilmottaisin aina tämän blogin uusista postauksista. Saisitte liittyä lukijoiksi ja saisitte bloggerin lukulistalle aina ilmoituksen uudesta postauksesta. Näin jokainen blogin lukija pääsisi helposti katsomaan uudet postaukset. Miltä kuulostaisi?

Mitäs teidän lukijoiden syksyyn kuuluu?

7 kommenttia:

  1. Paranemisia!

    Tuo on ihan hyvä idea että toinen blogi ilmoittaisi tästä blogista :). Laittaisit sinne siis aina linkin tänne kuten nyt sähköpostiin?

    VastaaPoista
  2. Mikset laita vanhaan blogiin linkkiä uudesta postauksesta? Se löytyy ainakin mun lukulistalta vielä, mikä laiska..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on vielä reilu kolmesataa lukijaa enkä halua sotkea vanhaa blogia uuden blogin jutuilla. Läheskään kaikki halukkaat eivät nimittäin päässyt lukijoiksi :)

      Poista
  3. Paranemisia sulle! Mahtava tuo Lassen kiukkukuva! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta samalta juoksutuskerralta oli myös muita kuvia, mutta hitsi kun en löydä niitä mistään :D

      Poista