Lasse taas muistutti minulle eilen, millaisen hevosen silloin aikanaan ostin. Poissa oli se rauhallinen Lasse, jonka selässä voisi seistä vaikka päällään, ja tilalla oli Lasse viisvee. Tallilla mukana oli Sonja ja Jenny, jotka ottivat ahkerasti kuvia ja videoita.
Eiliset kuvat olivat aika...vinkeitä. Lassella oli tosiaan energiaa kuin pienessä kylässä ja hyppäsimme kaikenlisäksi esteitä. Tarkoitus oli että Sonja ja Jennykin pääsisivät ratsastamaan ja ehkä vähän hyppäämäänkin, mutta loppujen lopuksi en uskaltanut päästää heitä hyppäämään. Lasse oli niin villi, että minäkin meinasin useampaan otteeseen muksahtaa alas ja suunnilleen kolme hyppyä kaikista onnistui.
Positiivista oli kuitenkin se, että sekä minulla että Lassella oli hauskaa. Vaikka istuntani on jotain aivan järkyttävää ja Lasse pomppi minkä kerkesi, nauroin enemmän kuin varmaan kuukauteen. Jouduin jopa pari kertaa pysäyttämään sen esteen eteen kun lähestymiset meni aivan pomppimiseksi.
Hyppäsimme myös tynnyriä! En ole mennyt Lassella mitään erikoisesteitä puikkoluun murtuman jälkeen, mutta nyt rohkaisin mieleni ja annoin palaa. Eikä Lasse pelännyt lainkaan! Vaikka se kerran kolauttikin tynnyriä niin reaktio ei ollut sen kummempi kuin muidenkaan esteiden jälkeen. Wuhuu!
Nyt kuitenkin niitä kuvia. Nämä kaikki on ottanut Jenny. Epäonnistumisia:
 |
| Tämä kuva kertoo kaiken meidän menosta! |
 |
| "Lievä" ylimyötäys. Tätä hyppyä kylläkin edelsi totaalinen jälkeenjääminen ponnistuksessa :D |
Sitten niitä onnistumisia:
 |
| Ratsastaja säätää jotain aivan omaansa, mutta Possu on niin söpö ♥ |
 |
| Lassen puolesta onnistuminen, ratsastajan puolesta ei.... |
 |
| Tynnyri! Vaikuttaa selästä paljon isommalta kuin kuvassa :D |
 |
| Isommilla esteillä Lassella on helppo hypätä kun se ei liioittele. Voi kun sillä voisi vielä hypätä edes metriä! Pikkuesteillä on minullakin tuntuma ihan hukassa ja istun miten sattuu. |
 |
| Kuski järkyttyneenä kun hevonen lähti oikeasti lisäämään ravia :D |
Tulossa on postausta ainakin Lassen ruokinnasta ja pari muutakin ideaa on muhimassa. Torstaina Petra tulee kuvaamaan meitä, eli silloin viimeistään postausta! Meillä on nyt Peten automaalaamon rakentaminen käynnissä, eli koneella tulee vietettyä vähemmän aikaa. Pysykää kuitenkin kuulolla!
Ainakin se venyy !!
VastaaPoistaJoo kyllä se aika kivasti liikkuu kun pääsee vauhtiin ;)
PoistaTeeksä videoo niistä pätkistä :D?
VastaaPoistaJuu teen, heti kun ehdin ;)
PoistaAivan ihania kuvia :D
VastaaPoistaHeheh, ainakin vauhdikkaita :D
Poista