Nyt sitä mennään... Nappasin äsken rauhoittavan naamaan sillä mulla on varpaan leikkaus vajaan tunnin päästä. Jos tää postaus muuttuu kummalliseksi niin rauhottavat on alkanut vaikuttamaan :D
Lasse on ollut ihan mielettömän kiva! Eilen tehtiin kahdeksikkotreeniä ja voi että se oli loistava! Yritän saada teille piirroksen siitä harjoituksesta mitä tehtiin, mutta en ala sitä nyt väsäämään. Lasse ei singahtanut kertaakaan ja oli tosi kivasti avuilla.
Olen aiemmin kironnut pillifarkut alimpaan helvettiin, sillä ne eivät minun takapuolelleni sovi lainkaan. Olen kuitenkin jalostanut ajatusta ja eilen ostinkin sitten pillifarkut, mutta en suinkaan arkikäyttöön, vaan ratsastushousuiksi! Ostin halvat (19,90e) ihan siltä varalta että ne eivät olisikaan hyvät, mutta mitä vielä, ne olivat loistavat! Antoivat hyvin tukea löllyreisilleni ja eivät olleet lainkaan liukkaat. Suosittelen jos ei ole varaa satsata kalliisiin ratsastushousuihin!
Ainiin, ja perjantai 2.5. on jännittävä päivä. Varasin meille ratsastustunnin! Entinen ratsastuksenopettajani Suvi lupasi tulla pitämään tunnin. Hän lupasi myös olla kiltti meille....
Mutta kuitenkin, postauksen pääasiaan. Toissapäivänä päästin Lassen ja Pontsan taas juoksentelemaan laitumeen. Lasse oli aivan fiiliksissä ja ryntäili hulluna edestakaisin. Ja tottakai se kävi heti ensimmäisenä piehtaroimassa laitumen pölyisimmässä kohdassa.....
 |
| 1. |
 |
| 2. |
 |
| 3. Söpö! |
 |
| 4. Yli kuuden vuoden aikana mä oon jo pikkuhiljaa tottunut siihen että toi hevonen voi vääntää itsensä ihan mihin asentoon tahansa.... |
 |
| ...ja usein väänteleekin. 5. |
 |
| 6. |
 |
| 7. |
 |
| 8. PölyPossu |
 |
| 9. Villinä! |
 |
| 10. Pontsa otti useammankin näitä lähtöjä, mutta se on niin koomisen näköinen laukatessaan täysiä että en pystynyt naurultani ottamaan enempää kuvia :D |
 |
| 11. |
 |
| 12. |
 |
| 13. |
 |
| 14. |
Mitäs lukijoiden kevääseen kuuluu?
Täällä tää meidän kevät on enemmänkin kesä jo! Ihanan lämpimät shortsikelit on pysyvästi tulleet:) Prom- tanssit odottaaaa jee !
VastaaPoistaTäälläkin on saanut jättää jo takin pysyvästi naulakkoon, ihan ei vielä shortsikelejä ole ollut mutta eiköhän nekin sieltä tule ;) Eikä, onko ne sellaiset jenkkileffa tanssiaiset? Oon aina halunnut sellasiin, pitääköhän sen takia lähtee vaihtoon.... :D
PoistaMulla on sama ongelma kun yritän ottaa Panchosta laukkakuvia :D Läskipallo vetää niin kovaa kuin kintuistaan pääsee, korvat luimussa maha heiluen. Yritä siinä sitten ottaa kuvia kun naurattaa ihan hulluna... :D
VastaaPoistaJuu, ei siinä voi kuin nauraa :D Ja se vauhti mitä tuokin poni pääsee! Ihan mieletöntä kyytiä, ei tule kuvaamisesta mitään :D
PoistaIhania kuvia! Vitsit kun itsekin pääsisi Oodia tuollaiselle laitumelle juoksuttamaan, kenttä tuppaa aina loppumaan kesken ja sitten mennään aidoista yli kun ei tamma kerkeä jarruttamaan :D
VastaaPoistaMeillä on kyllä niin hyvä irtojuoksutuspaikka tuo laidun! On tilaa jopa entiselle laukkahevoselle, vain kerran on tainnut tulla aidoista läpi kun ei yksinkertaisesti nähnyt niitä ja poni meni sen langan ali :D
PoistaAh se laitumen pölyisin kohta <3. Lasse on niin söpö tossa makoilukuvassa (3) ja myös 14 jossa se pistelee häntä suorana :).
VastaaPoistaMut eikös pillifarkut hierrä ratsastaessa..? Mä just ostin käytettynä ratsihousut, ne on hyvät.
Juu, ei sitä oo kiva mennä mihinkään pölyttömään kohtaan piehtaroimaan...!
VastaaPoistaMua ei ainakaan hiertänyt yhtään. Noi on kyllä sen verran pehmeetä materiaalia, ei lainkaan sellasta kovaa farkkukangasta. Mä oon yrittänyt kans käytettynä bongailla ratsareita, mutta niissä mitkä miellyttää yhtään silmää on ihan liian kova hinta :/