Perjantaina lähdin taas lähes suoraan töistä ajelemaan kohti Kellokoskea. Matkalla poikkesin tietenkin Hööksissä (hups... Mukaan tarttui itselle huppari ja hanskat, Lasselle yksi juoksutusapuohja ja riimu), ja Riihimäellä kävin syömässä. Matka sujui hyvin, ainut ongelma yksin ajamisessa on se että haluaisin katsella enemmän maisemia x)
Perille päästyäni laitoin heti sänkyni valmiiksi ja vein opiskeluvälineet paikoilleen. Enpä minä kauaa hereillä pysynyt, nukahdin puoli kymmeneltä.
Lauantaina alkoikin taas varsinainen opiskelu. Sain taas valtavasti ahaa-elämyksiä! Varsinkin asetus tuli minulle täytenä yllätyksenä, samoin se, miltä ratsastajan istuinluut tuntuu hevosen selkää vasten. Päivän aikana tulikin monta kertaa masennus ja sellainen fiilis, etten enää ikinä ratsasta, niin ikävältä se hevosesta tuntuu :D Laitan taas muutaman mielestäni tärkeän jutun ranskalaisin viivoin tähän alle ja selitän niitä vähän auki.
- Ihminen vääntää hevosen asentoihin, joihin se ei normaalisti menisi.
Niin, kuinka moni hevonen menee vapaana täydellisiä sulkutaivutuksia ja piaffia? Tämä tulisi muistaa kun hevoselta aletaan vaatimaan: se ei välttämättä ole luonnollinen liike.
- Oikein asettuminen on vaikeaa hevoselle, ja mikäli hevonen puree kuolaimeen, asettuminen on mahdotonta.
Tähän liittyen teimme harjoituksen. Yritimme itse asettua. Kokeileppa. Eli pidä kaularanka aivan paikallaan, mutta "asetu" liikuttamalla pelkästään kallonpohjaa. Liike on ihan minimaalisen pieni ja yllättävän vaikea! Yritä samaa niin, että puret hampaat yhteen tiukasti. Onnistuuko asettuminen? No ei onnistu. Tämä oli minulle ehkä suurin ahaa-elämys. Tajusin että en ole ikinä osannut rehellisesti asettaa hevosta, vaan helpommin tulee taivutettua koko kaulaa. Minulle ei ole myöskään opetettu, mitä asetus todella on. Käsketty vaan asettaa niin että näen hevosen silmäkulman ja sieraimen. Mutta oikea asetus onkin yllättävän hankala juttu!
- Satulan puristus aiheuttaa verenkierron pakenemisen. Samoin selän liikkumattomuus aiheuttaa verenkierto-ongelmia.
Eli epäsopiva satula ei vain jumiuta selkää, vaan se saa myös verenkierron häiriötilaan. Jos hevonen juoksee käyttämättä selkäänsä, verenkiero häiriintyy. Tämänkin vuoksi selän käyttö olisi huipputärkeää!
- Hyvä harjoitus selän käyttöön on laittaa hevonen menemään isoja kavaletteja hitaassa käynnissä.
Tämä auttaa paitsi selän kanssa, myös koordinaatiossa. Kavaletit voi nostaa pikkuhiljaa ihan niin isoiksi, että itse pääsee kävellen yli. Jos ihminen pääsee, pääsee hevonenkin. Ja pointtina on mennä nuo hitaassa käynnissä. Ajattelin kokeilla tätä ensin maastakäsin ja sitten selästäkäsin.
- Hevosen mahalaukun tilavuus on 14-20l, vrt. lehmä 140-200l.
Tämä tuli minulle yllätyksenä. Hevosen mahalaukkuhan on ihan mini! Nyt viimeistään ymmärsin kuinka tärkeää hevosen on saada jatkuvasti heinää. Mikäli mahdollisuutta vapaaseen heinään ei ole, sitten pitäisi tarjota useita pieniä satseja päivässä. Jos hevosen mahalaukku pääsee tyhjäksi, mahahapot alkavat polttaa vatsalaukkua, jolloin voi syntyä mahahaava.
- Puhkuri
Puhkuri on ihmisen aiheuttama sairaus. Puhkuria edeltää kaksi vaihetta (joita en valitettavasti muista ja en jaksa hakea koulukansiota autosta :D Jos kiinnostaa nämä vaiheet niin kysykää kommenttiboksissa, selvennän nämä sinne), jotka ovat vielä parannettavissa, mutta mikäli keuhkosairaus etenee puhkuriin saakka, parannuskeinoa ei ole. Puhkuri johtuu useimmiten huonosta talli-ilmasta. Esimerkiksi pesupaikka ei saisi olla samassa tilassa hevosten kanssa, ellei ilmanvaihto ole hyvä. Pesari on kostea paikka, ja siellä kehittyy homeitiöitä, jotka aiheuttavat hengitystiesairauksia.
○○○
Sunnuntaina meillä oli taas käytännön päivä, eli menimme pareittain hieromaan hevosia. Uusi juttu oli kraniosakraalikäsittely. Tosin, kysyin Terhiltä niin he tekevät käsittelyn täysin eri tavalla, joten en tätä halua kranioksi kutsua. Meidän tekemä hoito kyllä muistutta kraniota, mutta oli kuitenkin erilainen. Sitä en väitä, ihan toimivalta se vaikutti. Tämä hoito oli aaltomaista liikettä, jolla saatiin rankaan joustavuutta. Lisäksi kopeloimme spiinapisteitä.
Minua vähän ärsyttää, kun pari opiskelutoveria kyttää silmä kovana hevosen reaktioita. Yhden tyypin hieronnasta ei tule mitään kun hän koko ajan odottaa jotain reaktioita. "Kato, nyt sen alahuuli värähti, vähänkö se nauttii!" oli ehkä parhain kommentti. Itse pyrin tekemään aina tehokkaan hieronnan ja sivusilmällä seuraan lähinnä sitä, näyttääkö hevonen siltä että jossain on kipuja tai että hieronta tuntuu pahalta. En minä ehdi siinä työn touhussa jokaista turpakarvan värähdystäkin seuraamaan! Jos hevonen pärskähtää, minä ajattelen ensimmäisenä että sillä nyt vain meni joku roska nenään. Toverit taas on ihan "JEEEEE se pärskähti, se nauttii!!" Olisi mielenkiintoista nähdä, miten nämä toverit hierovat hevosen, joka ei oikeasti anna mitään merkkiä siitä, nauttivatko ne vai ei. Näitäkin on tullut hierottua.
Eilen kävin sitten hieromassa Lassen ja tuli taas todettua että ei ole suutarin lapsella kenkiä... Lihaksisto oli melko mielenkiintoisessa kunnossa. Onneksi sain sitä melko paljon auki. Lasse lähti ihan hyvin mukaan liikekäsittelyyn(eli tuohon "kranioon"), paitsi selän kohdalta. Mutta se olikin tiedossa että selkä on se ongelmakohta. Lisäksi jumissa oli lavat ja viimeisen kylkiluun jälkeinen alue. Käsittelin myös spiinapisteet, mutta niistä en oikein saanut mitään reaktiota.
Huomasin muuten, että Lassen koulusatula taitaa olla sille liian pitkä, sillä ostin toisen lampaankarvaromaanin (nyt on molemmissa satuloissa oma), joka on samankokoinen kuin vanha, mutta jää melkein satulan alle. Olenkin nyt katsellut sivusilmällä uutta koulusatulaa, jos halvalla sattuisi löytymään.
Pahoittelen kuvatonta postausta, vaikka minulla olikin kamera mukana, en saanut aikaiseksi ottaa mitään kuvia... Ehkä ensi kerralla :D
Kysykää jos jäi jotain kysyttävää!
Täytyypä kokeilla tuota kavaletti harjoitusta sitten kun Speedy tulee taas kuntoon. Pitäisikö noita kavaletteja olla useampi peräkkäin (kuinka monta?) vai vaan yksi? Mielenkiintoisen kuuloinen harjoitus, kiva että pistät näitä ajatuksia tännekin niin muutkin saavat inspiraatiota ;)
VastaaPoistaHmm, hyvä kysymys, enpä huomannut kysyä opettajalta :D varmaan alkuun riittää yksikin kavaletti , koordinaation lisääntyessä voi laittaa enemmänkin :)
PoistaTäytyy kokeilla pärrenki tota kavaletti juttua!
VastaaPoistaJep,, tekee varmasti hyvää!
VastaaPoistaHei osaatko yhtään selventää mulle tuota kraniosakraalihoitoa? Mun hepalle tulossa huomenna tälläinen hoitaja, mutta olen itse ihan ulapalla mitä oikeasti tuo on... Kuinka paljon eroaa hieronnasta? :)
VastaaPoistaUh, mä oon kyllä niin amatööri että en osaa selittää sitä :D eroaa kuitenkin hieronnasta ihan selvästi!
Poista