Minä en yleensä näytä päällepäin sitä, että mietin todella paljon asioita. Varsinkaan niitä vakavempia ja sellaisia, jotka saa minut surulliseksi. Kuitenkin, toisinaan nämä masentavat ajatukset hiipii hiljaa päähäni ja aloittavat musertavan mellakan. Parhaani mukaan yritän niitä torjua, mutta aina se ei onnistu - varsinkaan öisin ja silloin kun olen yksin.
Minua on nyt jo pidempää mietityttänyt tämä rakas harrastukseni - ratsastus. Kun Lasse oli ollut minulla pari vuotta, tuntui että vain taivas on rajana. Kisaisimme, valmentautuisimme ja meistä tulisi vielä menestyvä ratsukko. Kun Lassella ei enää olisi riittävästi kapasiteettia, ostaisin laadukkaamman hevosen jolla pääsisin vielä pidemmälle. Kuvittelin, että joskus pystyisin ratsastamaan jopa ammatikseni. Tällaiset olivat päiväuneni teini-iässä.
Vaan mikä onkaan todellisuus nyt. Nyt, kun elämä on kuljettanut meidät läpi kaikenmoisesta. Huomaankin olevani täysi puskaratsastaja. Jossain vaiheessa meillä oli Lassen kanssa luottamus niin kohdillaan, että pystyin menemään sillä vain kaulanarulla. Enää ei ole edes sitä. Tuntuu todella pahalta. Tuntuu pahalta myöntää, että minusta ei tullutkaan ratsastajaa. Enkä ole onnistunut edes hevosenomistajana. Jossain vaiheessa suunta oli oikea, mutta nykyään minä olen vain ihminen, jolla on hevonen. Jolla ei osaa ratsastaa.
En ole enää 15-vuotias. Minulla on nyt aviomies, oma koti ja asuntolaina. Kun harrastuksestani tuli omakustanteinen, kaikki haaveet siitä, että minusta tulisi hyvä ratsastaja, sai unohtaa. Pahimmillaan itkin sitä, ettei minulla ole varaa maksaa tallivuokraa. Mitään ylimääräistä ei ostettu, valmennuksia ei tarvinnut edes miettiä. Jotenkin sain aina riivittyä ne tallivuokrarahat kasaan, vaikka se tarkoittikin sitten olemattomalla budjetilla elämistä.
Olen ymmärtänyt sen, että ratsastuksesta ei tullut minulle ammattia. Hyväksyn myös sen, että en ole enää ratsastaja. Olen vain puskailija, joka harrastaa omaksi iloksi. Onneksi saan hieroa hevosia, se on ollut minulle pelastus. Saan kuitenkin olla hevosten kanssa tekemisissä, vaikken ratsastaisi. Tällä hetkellä se on minulle tärkeintä, sillä ratsastus ei ole enää välttämättömyys.
Myös hevosen omistaminen rasittaa toisinaan. Tai Lassen ainakin. En tiedä haluanko uutta hevosta sitten joskus Lassen jälkeen, ennenkuin saan tallin omaan pihaan. Pelkään liikaa kritiikkiä, jota hevosestani saan. Tänäänkin sain kuulla kommentin, että Lasse oli ollut eilen aivan sika kengityksessä. Helppohan se on sanoa jos omat hevoset ovat rauhallisia ja umpikilttejä! Tuntuu henkilökohtaisesti todella pahalta että hevostani arvostellaan. Ei ole ensimmäinen kerta. Onneksi Terhi ymmärtää Lassea, tai ainakin yrittää. Se ei ole mikään ihan normaali hevonen, vaan sillä on omat juttunsa.
Mutta tätä tämä harrastus on. Ylä- ja alamäkiä. Ja joskus vain sitä tasamaata. En silti ole katkera, vaikka tällaisia ajattelen. Pakko vaan todeta, että elämä kuljettaa joskus eri suuntaan kuin on suunnitellut.
</angsti päättyy>
 |
| Kaikesta huolimatta, se Ainoa ja Oikea, ikuisesti. |
Lähiaikoina tulossa esittelyä meidän varusteista, ainakin osasta. Tarkoitus olisi myös nousta pitkästä aikaa Lassen selkään, mahdollisesti jo huomenna. Juoksutin sen toissapäivänä ja Lasse liikkui jo todella hyvin liinan päässä :) Yritän myös saada jonkun ottamaan kuvia Lassen hieronnasta, jos saisin aikaiseksi kirjoittaa oikein huolellisen hierontapostauksen. Miltäs kuulostaa?
Täällä ilmoittautuu ainakin kuvaaja! Ja kyllä se siitä, pikkuhiljaa te nousette pian taas uuteen ylämäkeen! :)
VastaaPoistaNo hyvä, pitää kattoo ens viikolla joku päivä ku otettais kuvia :)
VastaaPoistaKannattaa myös miettiä oliko hevonen täysi sika vai eikö kengittäjä vain ymmärtänyt, mitä herkkä hevonen yritti sanoa. Kuten totesitkin, kaikki hevoset eivät ole umpikilttejä ja pystyynkuolleita vaan sekaan mahtuu niitä herkempiä ja lyhytpinnaisempia yksilöitä joita pitää vain osata lukea. Kaikilta se ei onnistu, mutta sinä selkeästi osaat lukea omaa hevostasi ja se on kaikkein tärkeintä :) Nimimerkillä toisen kengityksessä ""sikailevan"" omistaja ;) (ei se oikeasti sikaile, sillä vaan kramppaa takajalat ja pitää osata lukea milloin se tarvitsee lepotauon)
VastaaPoistaMeidän kengittäjä onneksi ymmärtää täysin Lassen jutut, siitä ei ole kiinni :) Tuo yllälukenut kommentti oli toisen tallilaisen, pääsin tänään onneksi kysymään kengittäjältä että kuinka tilanne oli todellisuudessa mennyt. Hän sanoi, että Lasse oli ollut vain normaalia hermostuneempi, joten hän oli ottanut toisen hevosen kaveriksi talliin niin oli saanut kengitettyä :) Eli mistään tämän suuremmasta ei onneksi ollutkaan kyse, kilttien hevosten omistaja vaan varmaan vähän yllättyi normaalia "rajummasta" käytöksestä.
PoistaInnostaisiko sua maastakäsittely... kun sitä olette silloin aiemminkin tehneet :)?
VastaaPoistaTosi harmi että on tuota huolta ja epäonnistumisen tunnetta. Vai oisko tuo sittenkin semmosta menneen ja nykyhetken arviointia, tämän hetken paikantamista? Taloudelliset vaikeudetkin ottavat veronsa, semmoinen elämä on oikeesti tosi raskasta, se vie veronsa harrastuksesta nauttimisesta.
Vaikka kaikki ei ole mennyt kuten joskus kuvitteli, ei se tarkoita että tää suunta ei vois olla hyvä ja ettäkö jotain uutta vois vielä löytyä tai edes sitä vanhaa takaisin. Ainakin on ihanaa että voit todeta sun rakkaan olevan yhä rinnallasi jota se ei olisi ollut jos olisit asettanut ratsastuksen sen edelle.
Toivon teille sydämestäni uutta nousukautta :)
Voi, te lukijat olette kyllä mahtavia <3
PoistaJa tuota maastakäsittelyä voisin ottaa taas enemmän päiväohjelmaan, jotenkin ei nyt tee yhtään mieli ratsastaa. Myös ohjasajoa voisi lisätä.
Luultavasti tämä on juuri sitä tämän hetken paikantamista. Sitä etsiskelyä, että missä ihan todella mennään ja mitä jatkossa.
On kauhea ajatella, että joskus olin valmis myymään Lassen. Huh, en luovu siitä ikinä, ei ennenkuin on pakko. Se on minun rakas ystäväni, jolle haluan suoda mahdollisimman tasaisen loppuelämän.
Kiitos Bessie ihanasta kommentista <3
I feel you. Niilolla diagnosoitiin marraskuussa jännevamma ja edelleen se saikkuilee siitä. Hevosen pitäminen seisomassa vieraan tallissa ei ole halpaa joten tällä aikaa koko hevosen omistaminen on vaan v*tuttanut. Velvollisuudentunnosta oon käynyt sitä harjaamassa kerran pari viikossa. Kaikki ratsastusinto muillakin hevosilla on kadonnut vaikka olisihan tallissa ratsastettavia. Ei vaan kiinnosta. Kaiken lisäksi nyt löytyi toisestakin etusesta jänteen kohdalta patti joka myös diagnosoitiin jännevammaksi. Onneksi on kesä ja laidunkausi, muuten joutuisin todella miettimään hevosen poislaittoa. En tiedä mitä kesän jälkeen tapahtuu, mutta rampaa hevosta ei ole varaa enää kovin kauan seisottaa vieraalla eikä kotiinottaminenkaan oikein ole vaihtoehto kun tarvisi sitten hommata kaveri tai kaksi sille jne.
VastaaPoistaPeriaatteessa tällöin ainoa vaihtoehto on lopettaminen tai täydellinen seurahevosen paikan löytäminen mutta sellaisiahan ei juuri ole. Noh aika näyttää kuinka meille käy mutta olen kyllä kanssa vakaasti päättänyt että toista omaa hevosta mulle ei tule. Vieraiden hevosia tarjotaan ratsastettavaksi jatkuvasti joten pääsen paljon helpommalla keskittymällä vain niihin....
Jännevammat ovat kyllä pirullisia, kun on niin suuri mahdollisuus ettei ne kestäkään enää käyttöä :(
PoistaMulla oli talvi kyllä todella vaikeaa kaikin puolin, joten tuo ratsastusinnon täysi katoaminen, jopa muilla hevosilla, on tuttua. Ja se ei ole mukava tunne kun tietää että tallissa seisoo herra täysiverinen, joka sekoaa ilman liikuntaa, eli pakko oli vaan tallille mennä.
Tallipaikatkin ovat niin kalliita, ettei ei kyllä minullakaan olisi mitään mahdollisuutta pitää rampaa hevosta. Plus että ramman hevosen kanssa ne kulut eivät jää tallipaikkaan, vaan törkeät eläinlääkärikulut siihen päälle...
Jos seurahevoseksi myy, saa olla todella varovainen. Niin paljon on surullisia tapauksia, joissa seurahevonen onkin joutunut täyteen käyttöön tai myyntiin.
Tsemppiä sulle, ei ole helppo tilanne!