Tiistaina menin tallille tarkoituksena ratsastaa vain Niilo, mutta päädyinkin sitten lisäksi ensin juoksuttamaan Lassen, kuvailemaan varusteita ja irtojuoksuttamaan vaarit.
Tallilla oli Pärren kengitys menossa joten Jenny pyöri siellä ja Sonja oli menossa ratsastamaan Lassen. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun Lasse oli villi, joten otettiin ihan ensimmäisenä Possu liinan päähän (kirjoitin siitä postauksen, joten ei siitä sen enempää). Lasseilun jälkeen mentiin suoraan Jennyn kanssa hakemaan Niilo ja naureskelinkin, että kuinka monta naista tarvitaan hakemaan yksi hevonen laitumelta. Ilmeisesti siis kaksi, toinen laittoi riimun ja toinen talutti :D Niiloilustakin tuli jo postaus, joten en siitäkään kirjoita sen enempää.
| Tälle vähän naureskeltiin. Pärre vs. Lasse :D Pärren kengän koko on 4, Lassen 0. |
Sitten tuli kuitenkin se hauska vaihe, kun päätettiin päästää vaarit vielä vähän juoksentelemaan laitumeen. Yllättävän vähän vaarit jaksoivat riekkua. Kuvasin aikalailla koko ajan manuaalitarkennuksella, jonka olen päättänyt opetella. No, sanotaanko näin että pikkuhiljaa :D
Vaarijuoksutuksen jälkeen kuvailtiin vielä vähän varusteita, joten sellainenkin postaus on taas tulossa.
Lassi näyttää melkein varsalta tossa toka vikassa kuvassa :D
VastaaPoistaSe on mun vauva 17-v :D
Poista