Lassen lopetusaika lähestyy, viimeiset kymmenen päivää ovat lähteneet käyntiin. Tunteeni vaihtelevat ihan ääripäästä toiseen, varsinkin kun olen yövuorossa töissä ja senkin takia on pää ihan sekaisin. Yhdessä hetkessä saatan olla kiitollinen ajasta Lassen kanssa, sitten jo itkettääkin ja sitten tulee taas varmuus siitä että teen oikein. Olen antanut itkun tulla aina kun se vaan on tilanteellisesti sopivaa.
Vain pari kertaa on tullut ohikiitävä kauhu, että mitä olen mennyt tekemään. Eikö Lasse voisi kuitenkin parantua sen verran, että saisimme lisäaikaa? Pärjäisihän se pullahevosena, eikö? Nämä tunteet kestävät onneksi vain sen sekunnin, kun muistan miten kipeä Lasse on lähiaikoina ollut. Sen liikkuminen ei ole enää sujuvaa, vaan selvästi sitä sattuu.
Asioiden eteneminen vain tuntuu niin pahalta. En pystynyt itse soittamaan eläinlääkärille, vaan äiti teki sen. Hän soitti lääkärille, joka on alusta asti Lassea hoitanut. Lääkäriltä oli kuulemma päässyt melkein itku, niin surullinen hänkin oli. "Voi ei, Lasse...."
Lasse on valloittanut niin monta sydäntä. Tuntuu uskomattomalta, että parin viikon päästä rakkaani on poissa. Sitten sillä ei ole enää kipuja ja se saa laukata ikuisesti kilpaa tuulen kanssa, tehdä sitä mitä se rakastaa. Ei ole enää kipuja, ei tarvitse kiukutella ruuan takia. Tämä tieto auttaa minua sysäämään oman tuskan sivuun ja antamaan Lasselle hyvät viimeiset päivät.
 |
| Tämä jäi viimeiseksi kunnon ratsastukseksi yhdessä. Maailman parhain hevonen. |
<3
VastaaPoista<3
PoistaVoi Lasse rakas :-( paljon voimia Anniina! <3
VastaaPoistaNiinpä :( Ja kiitos <3
PoistaTsemppiä! Odotus on aina pahinta, sitten alkaa vähän helpottaa. Hatunnosto sinulle, kun olet vahva ja teet hevosen kannalta oikein.
VastaaPoistaKiitos <3
Poista<3 :'(
VastaaPoista<3
PoistaHuoh, voi itku. On tää yhä niin uskomatonta :(
VastaaPoistaNiin on :(
PoistaNiinhän sitä sanotaan, että parhaat lähtee ensin. Ja kuten ylempänä sanottiinkin niin se odotus on kaikkein pahinta vaikka toisaalta se taas helpottaa kun tietää mitä on tulossa. Jaksuja paljon ♥
VastaaPoistaNuo viimeiset päivät on kyllä kaikista kamalimmat. Aika menee niin älyttömän nopeasti, kun toivoisi vaan että olisi vielä vähän enemmän aikaa. Varmasti paras vain olla paljon yhdessä, itkeä ja nauraa aina kun siltä tuntuu. :) Voimia!
VastaaPoistaJa edelliseen postaukseen liittyen, ihanaa että löysit jo uuden heppaystävän täyttämään Lassen suuria saappaita. Olin ihan yllättynyt tästä, miten outoa ja kurjaa on, kun ei enää ole hevosenomistaja! Totta kai on se hirveä suru ja ikävä koko ajan, mutta samalla mulla on kyllä ihan älytön hevoskuume. Mä en näin köyhänä opiskelijana osa-aikatyössä pysty omaa hevosta ottamaan varsinkin kun täällä Helsingissä tallivuokrat on mitä on, mutta olen menossa lähipäivinä kokeilemaan yhtä tammaa, jonka saisin puoliylläpitoon. Kun on tottunut omaan hevoseen ja siihen erityiseen suhteeseen niin ei vaan osaa harrastaa pelkästään ratsastuskoulussa tai hevosilla, joiden kanssa ei kemiat natsaa.
Kiitos taas viisaista sanoistasi Johanna <3
PoistaMä käyn onneksi täyspäiväsesti töissä, ja sain äidiltä pikavipin hevosen ostoon :)
Toivotaan että sulle löytyis puoliylläpitokaveri! Kerro sitten miten kävi, kommentoi vaikka johonkin postaukseen :)
jaksuja! <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaJaksamisia ja voimia täältäkin! Odottaminen on pahinta mutta tieto siitä että tekee oikein ja sen viimeisen tärkeän palveluksen ystävälle auttaa jaksamaan vaikeimman yli. Lassea odottaa siellä toinen tuulen sukulaissielu - täykkäri <3
VastaaPoistaKiitos <3 Siellä on tilaa juosta niin kovaa kuin kavioista lähtee, eikä tarvitse ikinä hidastaa <3
Poista