Huhhuh, olihan eilen ilta!
Aloitetaan sillä, että perjantaina juuri sanoin Sonjalle, että ihme kun Lassella ei ole ollut vielä ikinä ähkyä, vaikka se nuolee maata välillä oikein antaumuksella.
Ja eilen illalla kuuden aikaan Sonja soittaa ja kertoo, että Lasse on outo. Oireet täsmäsivät ähkyyn täydellisesti. Minä ajoin tuhatta ja sataa tallille, jossa minua odotti surullinen näky. Lasse seisoi tallin pihassa, pää aivan maassa, silmät puoliummessa ja puuskutti niin että kylkien liikkeen näki metrien päähän.
Siitä alkoi hysteerinen soittorumba sillä aikaa kun Sonja kävelytti Lassea. Soitin äidilleni ja käskin hänen soittaa eläinlääkärille, sillä itse en pystynyt. Käskin myös sanoa, että varaa lopetusvälineet mukaan, sillä jos ähky olisi sitä laatua, että se ei ilman letkuttamista menisi ohi, vaari pääsisi hevosten taivaaseen.
Eläinlääkäri oli tietenkin toisella puolen päivystysaluetta, joten jouduimme odottamaan kaksi tuntia. Itkimme kaikki. Jopa isäni, joka on "aina inhonnut hevosia", tuli varmuuden vuoksi moikkaamaan Lassea, ja lähti paikalta tippa linssissä.
Taluteltiin Lassea ja yritettiin tehdä sen olo mahdollisimman mukavaksi. Kaksi tuntia odottelua tuntui pitkältä. Terhi tuli suunnilleen puoli tuntia ennen eläinlääkäriä ja alkoi heti kranioimaan Lassea.
Terhikin sanoi, että jotain on suolistossa tukossa, mutta hetken käsiä paikoillaan pidettyään tavara lähti liikkeelle. Eikä aikaakaan siitä kun Lassen olemus alkoi muuttumaan ja piristymään. Pian se jo kerjäsi kiukkuisena ruokaa, kun ei ollut sitä pariin tuntiin saanut.
Ell tuli ja kuunteli mahaäänet, jotka olivat normaalit. Tallille tullessani sain kuunnella stetoskoopilla (yksi tallikaveri on pieneläinlääkäri) Lassen suolistoäänet, eikä sieltä kuulunut yhtään mitään. Ell kuuli kuitenkin selvästi kaiken, joten vaara oli ohi. Vielä kipupiikki suoraan suoneen ja heppa karsinaan yöksi. Ilman ruokaa.
Huoh, kuoppainen on teidän tie :(. Voi sinua mitä joudut kokemaan kaiken jo olemassa olevan stressin lisäksi.
VastaaPoistaNiinpä, kyllä eilen tuli niin epätoivoinen olo kun eläinlääkäriä odoteltiin... Kumpa loppuaika menisi hyvin, toivon sitä kaikkien vuoksi.
Poista