Arvaattekos mikä päivä eilen oli? Minun ja Lassen vuosipäivä! 29.11.2007 meille muutti maailman parhain Possu.
Sää oli silloin aivan samanlainen kuin eilenkin: tie oli aivan peilijäässä ja muistan kuinka pelkäsin koko matkan että jotakin sattuu. Pääsimme kuitenkin turvallisesti kotiin ja kavioliittomme pääsi alkamaan. Näihin kuuteen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja riemua, mutta myös surua. Toivotaan että meillä on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä!
Tännepäin tuli pääkallokelit alkuviikosta, joten Lasse ei ole päässyt liikkumaan. Kenttä on aivan kivikova eikä missään pysty muuta kuin kävelemään. Itse olen ollut iltavuorossa, joka on heräämisen ja jaksamisen kannalta se vaikein vuoro. Kyllä minun on ollut tarkoitus mennä kävelemään Lassella mutta voimat ei ole riittäneet... Postailen taas ahkerammin kun meilläpäin alkaa tapahtua :)
Onko muualla yhtä ikävät säät?
Ps. Kuulin eilen aivan mahdottoman loistavia uutisia, mutta en voi kertoa niitä ennen kevättä. Äääääh halkean onnesta erään tyypin puolesta :D
Meillä myös aivan kamalat kelit: sentti lunta maassa, jos sitäkään ja yli viiden asteen pakkaset = joka paikka aivan jäässä, tiet peilijäässä, tarhat jäätyneet niin pahoiksi että hyvä kun hevosetkaan pystyy enää kävelemään niissä..! Onneksi nyt tuolla ulkona pyryttää sen verran kovasti, että ehkä huomenna pystyy jopa poneja ekaa kertaa tällä viikolla liikuttamaan kunnolla! :)
VastaaPoistaMeillä satoi onneksi viime yönä varmaan 5cm lunta, nyt pystyi hyvin ratsastamaan :)
Poista