perjantai 15. marraskuuta 2013

Ylistys tallillemme

Käytyäni erään keskustelun toisen bloggaajan kanssa tajusin, kuinka mahtavalla tallilla Lasse asuu. Halusinkin jakaa tallipaikka-ajatukseni kanssanne.

Mielestäni kaikista tärkeintä tallipaikkaa valitessa on se että hevosta hoidetaan hyvin. Itse en pidä mitään muuta niin tärkeänä. En hienoja tiloja, en hyvää kenttää, en mitään ratsastajan mukavuuksia. Hevosen hyvinvointi tulee ensimmäisenä. Kuitenkin täydellisellä tallilla on myös omistajalle tiettyjä mukavuuksia. Me asumme minun mittapuulla lähestulkoon täydellisellä tallilla.

Lassen tallilla on seuraavat asiat hyvin:

Pitkä tarhausaika. 
Lasse saa olla ulkona joka päivä aivan aamusta iltaan. Jos on kylmä tai sataa niin se saa loimen niskaansa. Mikäli on todella huono keli, hevoset otetaan kuitenkin aiemmin sisään, eli joustavuutta löytyy tässä asiassa. Lasse on keskimäärin varmaankin noin 12-14h päivästä pihalla.

Tarhassa vapaa heinä.
Tämän olen huomannut aivan ehdottomaksi Lassen kanssa. Se on rennompi kun se saa koko ajan syödä. Lisäksi tallin omistaja Terhi on huomannut, että Lasse muuttuu kiukkuisemmaksi jos se ei ole saanut esimerkiksi yöksi riittävästi heinää. Lasse on nykyään myös sopivassa lihassa juurikin hyvälaatuisen ja vapaasti saatavilla olevan heinän takia. Se viihtyy ulkona todella hyvin kun saa mutustaa koko ajan.


Paljon purua karsinoissa.
Omistajat hoitavat hevostensa karsinoiden purutuksen. Puru tulee tallin puolesta, mutta itse kärräämme sen karsinaan. Olenkin pitänyt huolta siitä, että Lassella on kunnon patja karsinassa, jotta sen on mukava makoilla öisin. Karsinan siivoan silloin jos Terhi ei ole sitä ehtinyt vielä siivoamaan.

Viihtyisät tilat.
Vaikka meidän talli ei ole mikään iso ja hieno, niin se on viihtyisä. Terhi pitää paikat siisteinä ja kaikki on käden ulottuvilla. Kaikille satuloille ja suitsille on omat telineet eikä tavarat loju hujanhajan.

Mukavat ihmiset.
Terhi on ehkä maailman sydämellisin ihminen jonka tiedän. Hän jaksaa aina kehua kuinka ihana ja kiltti Lasse on ja hoitaa sitä kuin omaansa. Terhin kanssa on helppo jutella ja hän auttaa aina kun tarvitsen apua. Olemme muutaman kerran siivonneet Lassen tarhan yhdessä, kun yksin se olisi ollut liian iso urakka. Terhi ei myöskään pelkää pyytää apua jos hän sitä tarvitsee. Myös muut talli-ihmiset ovat mukavia, vaikka harvemmin satutaan samaan aikaan tallille.


Kenttä.
Keväällä kentällemme laitettiin hiekkamurskaa pinnalle ja se on nyt oikein hyvässä kunnossa syksyn sateista huolimatta. Se on vähän epämääräisen muotoinen eikä meillä ole kunnon estekalustoa, mutta kumpikaan ei haittaa. Hyvin on pystynyt ratsastamaan, varsinkin nyt kun siinä on se hiekka päällä.

Erikoisruokinnat ja lääkitykset onnistuvat.
Lasse saa aikamoiset mössöt tällä hetkellä ruokaa, ja teen ne itse aina valmiiksi, mutta en epäile hetkeäkään etteikö Terhi tekisi ruokia valmiiksi jos minulta joskus jäisi tekemättä. Lisäksi Terhi laittaa joka päivä Lassen ruuat turpoamaan. Kun Lasse on ollut lääkekuureilla, Terhi on lääkinnyt sitä. Minun ei ole tarvinnut piikkikammoisena piikittää Lassea ellen ole halunnut, vaan Terhi on hoitanut sen.


Lyhyt matka.
Tämä ei nyt varsinaisesti tähän listaan kuulu mutta halusin sen silti mainita. Meiltä on tasan kaksi kilometriä tallille. Tiedättekö miten kätevää on kun pääsee käymään tallilla vaikka useamman kerran päivässä jos jotain unohtuu?

Haluaisin kuulla teidän hevosten tallien hyviä puolia :)

4 kommenttia:

  1. noita samoja asioita tahtosin omallekin hevoselle :) jos semmonen joskus taas olis.

    VastaaPoista
  2. Kaikki on kyllä hyviä pointteja :) Itse pidän kyllä kentän pohjaa myös tärkeänä, koska sillä on toki vaikutusta koko hevoseen paljon. Vielä sitäkin tärkeämpi on tosin tarhan pohja, sillä meilläkin kun tarhausaika on pitkä, niin hevonen viettää siellä hyvän tovin aikaa ja Riima ei ainakaan liiku yhtään enempää kuin on aivan pakollista, jos tarha on yhtään mutainen. Onneksi meillä on tarhat hyvässä kunnossa syksyn sateista huolimatta.

    Tallille minulla on kohtuullinen 6km matka, mutta autottomana se näin syksyn pimeinä iltoina rankan koulupäivän jälkeen on sen verran ikävä, että olen usein pummimassa kyytiä :D Aiemmin tallille oli n. 2,5 km ja sinne pystyi tosiaan tarvittaessa menemään monta kertaa päivässä vuodenajasta riippumatta. Toki kesällä menen nykyisellekin tallille tarvittaessa useamman kerran päivässä.

    Hyvä porukka ja yhteishenki on kyllä tallilla ihan kamalan tärkeää, nykyisellä tallilla on ihan mahtava porukka ja on ihan eri fiilis lähteä tallille kun tietää, että siellä on hyviä tyyppejä. Meillä ei vapaata heinää ole, ehkä jos sille olisi erityistä tarvetta sen voisi jotenkin järjestää sillä joustavia osataan kyllä. Heinästä ei kuitenkaan pihistellä yhtään, joten se on iso plussa sillä Riima tarvitsee paljon heinää.

    Sitten nykyisen tallin ihanuuteen kuuluu maneesi kivenheiton päässä, se ei tokikaan kuulu tallivuokraan mutta sinne kävelee tarvittaessa sen 10min, eli jos kenttä menee kamalaksi vaikka talvella niin pääsee silti treenaamaan. Plus asutaan kengittäjän tallilla, joten irtokengät saadaan kiinni nopsaan ja kengitykset hoituu myös kätevästi, sovitaan vaan joku viikko jonka aikana kengät laitellaan ja ne on sitten laitettu silloin kun kengittäjälle sopii ilman että minun tarvitsee miettiä tai välttämättä olla paikalla :)

    Muutenkin ylipäätään sellainen hevosläheinen ja maalaisjärjellä toteutettu hoito on kaikista parasta :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, hyvä tallipaikka on kultaakin kalliimpi, yleensä tarvii jostain tinkiä kun pitää hevosta vieraalla. Tuo teidän tarha-aika on ruhtinaallinen <3! Sillon ku tarha-ajat on tommoset niin... en tiedä mitä sanoa, se on vaan niin mahtavaa, oispa meilläkin :D, pitkä-tarha-aika tekee tallielämästä hyvän, ku ei oo sitä karsinassa seisottamista :).

    Meijän tallilla on moni asia tosi hyvin, hyvä talli-ilma (koneellinen ilmastointi) ja hyvä vapaa heinä (jossa nyt tosin vähän katkoa kun ei ole sopivaa syöttömenetelmää ilman että tulis hirveesti hukkaheinää eli väliaikaisesti ei ole 100% vapaalla heinällä). Ihana tuo kuva Lassesta heinäpaalissa, viime talvena kun S:llä oli myös oma paali tarhassa niin työns myös päänsä sinne, mulla on siitä videokin ( http://www.youtube.com/watch?v=I7k0a-nLjQY) .Tarhojen pohjat on hyvät, mutaisimmillakaan keleillä ei hevonen seiso puoleen sääreen mudassa, minusta se on tosi tärkee ulkoilun mielekkyyden ja kavioterveyden kannalta. Omistajat myös putsaa tarhat eli ne onpi moitteettomat eikä lantaa ole :).

    Maneesi on ollu aivan superihana nyt pahimpana vuodenaikana -jotenkin keventää oloa kun voi mennä harrastamaan valoisaan, kuivaan ja lämpimään maneesiin vaikka ulkona ois sysipimeää ja sateista. Hinta sitten maneesitalleilla onkin pilvissä, et saa siitä ilosta maksaakin ittesä kipeeksi =D.Vesivessa on myös aika oleellinen mukavuus.

    Meilläkin on tosi hyvin kuiviketta, aivan ihana paksu turvepatja, siinä kelpaa seisoa ja köllötellä, en tykkää kuivikkeen säästämisestä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista! Melko samanlaisia ajatuksia löytyy siis näköjään myös ruutujen toiselta puolelta ;)

    VastaaPoista